Tarpojakasvatusmestari (2kpl)

Hei oletko se sinä, joka haluat tulla tekemään Ilvekselle pestiä tarpojakasvatuksen parissa?

Voit olla aikuinen tai vaeltajaikäinen. Voit ottaa tehtävään kaverin mukaan. Tehtäviisi kuuluisi ennen leiriä suunnitella IlvesKITTiä (koko ikäkauden tarpojatapahtuma) ja tarpojasta-samoajaksi siirtymää. KITT järjestetään leirillä alaleireittäin ja sen kesto on kerrallaan yhden päivän alkaen aamupalan jälkeen ja päättyen päivälliseen.  Siirtymän pituus on noin 2 tuntia yhtenä leiripäivänä.

Nykyinen tarpojakasvatuspäällikkö joutuu jättämään pestin kesken, mutta hänen jalanjäljissään on helppo jatkaa. Työparikin on jo valmiina sinua odottamassa. Leirin aikana vastaat työparisi kanssa KITTin ja siirtymän valmisteluista ja tekijöiden nopeasta briiffauksesta sekä leirilippukuntien ohjeistamisesta.

Pesti alkaisi heti ja päättyisi leirin loppuessa. Vaeltajalle tässä olisi mukava pesti, jonka lisäksi pääsee takuu varmasti myös osallistumaan leirin aikana vaeltaja ohjelmaan. Aikuiselle tämä pesti tuo vapautta leirillä ilta aikaan, koska pestin kesto ei ole 24/7 leirillä.

Tässä pestissä pääsee myös ruoka-aikaan syömään. Hommia on jo viety melko pitkälle mutta siitä huolimatta vaikutusmahdollisuuksia on vielä paljon.

Tarpojakasvatuspäällikkönä pääsee myös vaikuttamaan tarpojien muuhunkin leiri-elämään vielä. Ei kannata jäädä miettimään liian pitkäksi aikaa. Loikkaa mukaan tulevaisuuden tekijöihin.

Yhteystiedot:
Tarpojakasvatuspäällikkö
Päivi Tynskä, paivi.tynska@partio.fi tai 040-5621323